Kesä ja kärpäset ja YO-juhlat

Ollut ihanan lämmintä jo toukokuussa, toivottavasti lämpöä jatkuu myös loppu kesään asti!

Ollaan käyty muutaman kerran hiekkalaatikolla ja keinumassa ja vähän myös lenkkeilty.
Mökilläkin käytiin siivoamassa ja Emma sai nukkua ekat päikkärit mökin pihalla.

Vesimeloni, omena ja päärynä maistelu. Nam, Pihtiote toimii jo!

Usbi testaa autoa

Keinuminen on aika jännää.

Tänään oltiin juhlimassa pikkuserkun lakkia.
Surkeiden sattumusten sarja alkoi jo torstaina, joten palataan ihan alkuun.
Torstai oli erittäin lämmin. Päätin pukea mekon ja balleriinat niiden kanssa. Pakkasin rattaat autoon ja lähdin Emman kanssa kaverille. Sieltä siirryimme toiselle kaverille, jonka kanssa olimme sopineet kävelevämme läheiselle rannalle istuskelemaan lapsien kanssa.
Kotoa lähtiessä mietin sekunnin, otanko sukat ja lenkkarit kävelyä varten, mutta koska balleriinat olivat jo vuosia palvelleet minua, päätin pärjätä niillä.
Noh, lähdimme juomat ja jäätelöt rattaisiin pakattuina suunnistamaan kohti rantaa. Tunsin jo toisessa jalassa pientä kipua, mutta en välittänyt siitä.
Pääsimme perille ja leiriydyimme varjoon katselemaan rannan touhua. Oli muuten tosi hauskaa istua vaihteeksi ulkona kun lapset viihtyivät vaunuissaan ja sai hetken vaan jutella.
Kotimatkalla kipu oli aivan järkyttävää. En tiennyt kumpi olisi ollut parempi; kävellä hitaasti vai juosta äkkiä sisälle. Kun pääsimme takaisin kaverille, molemmat pikkurillit olivat kirkkaan punaiset. Aivan älyttömän kipeät! Uskolliset balleriinani olivat pettäneet minut ja mielessäni oli vain yksi syy: raskaus. Olin kyllä kuullut, että raskaus muuttaa jalkoja, mutta en uskonut, että minulle kävisi näin. (Huom, puhutaan Emman odotus ajasta, en ole raskaana tällä hetkellä. hehe.)

Perjantai aamu ja hammaslääkäri. Huoh. Tunnin ajan annoin vapaaehtoisesti jonkun tuottaa aivan hirveää tuskaa ja kipua. Kolmen hampaan poraus, joista yksi oli aivan järkyttävässä paikassa ja ihan vain tiedoksi: puudutus ei auta mitään, jos osuu hermoon.
Perjantai-iltana minua kirjaimellisesti särki päästä varpaisiin. Käytiin juhlimassa Pappan 90-vuotis synttäreitä, joka on aika kunnioitettava ikä. Hetkeksi kipu unohtui, mutta voi sitä tuskaa kun piti kävellä takaisin kotiin.

Siitä päästäänkin tähän aamuun. Herään aikaisin, koska Emma päätti niin. Juon silmät ristissä aamukahvia ja huomaan Emman oppineen karkaavan vaunukopastaan (joka on siis lattialla, ei korkealla) ja konttaavan kesken päikkäreiden olohuoneeseen.
Laitan hiukset nutturalle onnistuneesti, puen ihanan valkoisen kukkamekon ja Pete taistelee sen kiinni. (Miksi mekossa pitää olla niin haperat vetoketjut? Olisi vaikka napit..)
Emma hermostuu kun en päästä juhlamekossa lattialle konttaamaan vaan nostan kävelytukeen.
Meikkaan, mutta on niin kuuma, että hiki pilaa koko puuterin. Yritän korjata mekon asentoa ja kräts. Tuntia ennen lähtöä mekon vetskari repeää niin, että sitä on ihan mahdotonta korjata. Muutama epäuskoinen sekuntti kun tuijotan mekon repeämää. Se tunne, kun varpaita särkee, hampaita särkee, Emma itkee ja se -the- mekko repeää juuri ennen kun pitäisi jo olla menossa. Itku kurkussa yritän vielä korjata mekkoa ja katson peiliin. Ai mitkä silmämeikit? Hikikarpaloita vaan valuu kasvoja pitkin. Siinä tilanteessa oli pakko ottaa pieni breikki ja istua hetkeksi alas, etten ala itkeä ja vaivu epätoivoon.
Lopulta nousen päättäväisesti ylös, revin mekon päältäni ja, niin, siinä meni nuttura. Olipas kiva.
Kaivan kaapista varamekon, kerään itseni, viimeistelen Emman ja niin päästään lähtemään.
Joku viisas sanoi joskus: "Jos aina kun menisi huonosti niin vaan naurais?"

Ehdittiin ajoissa juhliin ja oli tosi kivat juhlat.
Kotimatkalla haettiin kaupasta vähän sipsejä ja menin saunaan nauramaan. Hampaat kyllä särkee edelleen.


-L

ps.

Tämä mekko piti laittaa juhliin. Kuva 2013 Jonnan valmistujaiset.

Kyllä se siitä.