Tällä viikolla kahtena aamuna en päässyt ulos asti kun vauva nukahti jo itsekseen. En raaskinut herättää pikkuista alkamalla pukea päälle ulkovaatteita, niin päätin ottaa lastenhuoneen peränurkasta kuntopyörän ja alkaa polkea sillä. Sain pyörän joskus viime syksynä ja taisin jopa kerran kokeilla sitä katsellen Huippumalli haussa keskellä olohuonetta jaaaaa sitten se on toimittanut naulakonvirkaa siitä lähtien.
Olen nyt kolmena aamuna polkenut sillä ja oon rehellisesti aika ylpeä. Tänä aamuna ylitin itseni, että lenkin jälkeen vielä polkaisin pyörää. Lisäksi olen ottanut käyttöön nuo narut, jotka roikkuvat meiltä katosta. (En tiedä niiden hienoa nimeä, mutta osaan tehdä niillä käsisarjan muutamana kertana viikossa...)
Oon tosi hyvä keksimään tekosyitä, enkä oikeasti vaan jaksa tai kiinnostu liikunnasta. Nyt olen melkein kuukauden jo jaksanut liikkua, aina arkipäivisin. Veikkaan, että se on auttanut myös jaksamaan, kun on antanut itselleen armoa, että viikonloppuisin ei tarvitse lähteä ulos. Silloin levätään.
Toinen tietysti isoin tekijä on aika. Kun tällä hetkellä ei töissä ole ja on vaan koti ja vauva, niin olen vaan luonut tälläisen ruutiinin huomaamattani aamuun. Ja sehän on hyvä, eikö?
Miten te muut olette mieltä liikunnasta? Harrastatteko, miten ja kuinka usein?
Cosmopolitanissa oli juttu siitä, että miten ruusuista kuvaa annamme kanssaeläjille sosiaalisen median kautta. Kävin lukemassa oman Facebookkini profiilia asettuen jonkun toisen ihmisen asemaan ja ajattelen miten hän näkee kaiken elämästäni. Suosittelen kokeilemaan, harrastan sitä itse aina joskus.
Tee näin: Kuvittele joku vanha tuttu jonka tunnet/tunsit joskus. Olkoon se sitten vanha ystävä, kaukainen sukulainen, exä tai vanha työkaveri. Myös pomoa kannattaa miettiä. Avaa facebookkisi ja lue omat kirjoituksesi ja katsele omia kuviasi ja mieti mitä tämä ihminen niistä ajattelisi.
Jutussa oli mielestäni vähän perää, toiset ajattelevat, että elät hohdokasta elämää, saattavat olla kateellisiä tai eivät viitsi soittaa ja häiritä muka kiireistä elämääsi. Mielestäni kyllä jutussa on myös se toinen puoli. Jos kirjoittaisit aina kuinka huonosti menee ja miten taas harmitti koko päivän joku juttu, saattaa joku ajatella, että haet vaan huomiota ja kalastelet kehuja muilta.
Miksi kirjoittaisin siitä, kun vauva itki koko illan eikä meinannut nukahtaa, miten taas joutuu laskemaan kuinka pitkä aika on palkkapäivään tai kuinka iso riita saatiin kaverin kanssa aikaiseksi pikku jutusta. Ne asiat kuuluvat elämään, eikä varmasti kenenkään elämä ole joka päivä yhtä tanssia. Vaikka joka päivässä saattaa olla jotain hyvää, jos oikein pysähtyy miettimään.
Loppujen lopuksi, miksi pitäisi määrittää toinen pelkästään Facebook proofilin tai instagram kuvien perusteella. Soita ja kysy kuulumisia, sillähän se ratkeaa.
-L
ps. Tässä oli tänään iloa mun päivään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti